lauantai 28. helmikuuta 2009

Elämä solmussa

Kaikkeen ei aina pysty itse vaikuttamaan ja nyt on sellainen tilanne. Tämän johdosta pistän myös tämän blogin tauolle vähäksi aikaa.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Arjen maisemaa

23.2.2009. Oma koti. Se juuri näkyy tuossa taustalla. Melko huonosti, kuvan laatu ei kännykkäkameralla näy taaskaan olevan kovin hyvä. Tässä kuitenkin kauppareittini kävellen.



24.2.2009. Iltapala. Tätä piti syödä kahdestaan ja vähän tuhdimmin. Jostain syystä jäin kuitenkin ilman seuraa.



25.2.2009. Uusi look. Jotain piristystä vapaapäivälle, kävin kampaajalla. Koetan pitää ulkoisen olemuksen ihmismäisenä, vaikka olo sisältäpäin ei aina sitä olekaan. Tämä on varmaan ensimmäinen kuva, minkä näinkin läheltä kasvoja olen koskaan julkaissut.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Tupaantuliaiset

21.2.2009. Tuparit. Kamut tulivat kylään ja söimme hyvin ja otimme hieman kuoharia kyytipojaksi, uuden kodin kunniaksi!=) Kiva kun kävitte!

22.2.2009. Nipsu. Sain eilen hienot muumi-mukin ja -kulhon lahjaksi. Tänään kelpasi aamukahvi juoda uudesta mukista. Noita muumi-mukeja voisi alkaa vaikka keräilemään, parit niitä jo onkin.=)

Kuvat on muokattu Picnikillä.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Töitä, töitä ja viikonloppu!

18.2.2009. Kahvia. Tämä auttaa jaksamaan säännöllisten ruokailujen ohella töissä. Tänään oli sellainen päivä, että tuntui, ettei ehtinyt oikein muuta kuin töitä tekemään. Mutta ei se mitään. Olen onnellinen, että on töitä!=)



19.2.2009. Luistelua. Lasten kanssa töissä luistelemassa, tosin vieläkään en muuton jäljiltä oikein tiedä, missä omat luistimeni ovat... Hyvin sujui kuitenkin ulkoilu, koska sää oli loistava! Illasta tosin mieliala ei ehkä ollut parhain, jonka johdosta syntyi tämä ATC... Alla oleva kuva on otettu kännykkäkameralla.



20.2.2009. Ruusuja. Ihanaa, on perjantai! Tänään oli lyhyt työpäivä ja sain apuja yhteen asiaan, jota olen tässä koko tämän alkuvuoden potenut... Ruusut sain jo aiemmin, nyt ne ovat hieman pienemmässä muodossa kuin alkujaan, kestänevät tuossa vielä päivän, pari.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Vihdoin askartelua!

17.2.2009. Tavarat levällään. Vihdoin olen päässyt kunnolla askartelemaan! Päätin, että niin paljon kun aikani antaa myöden, aion toisen blogini kautta osallistua päivittäin aina johonkin taide/askarteluhaasteeseen. Katsotaan kuinka hyvin onnistun...!=)


Kuva on muokattu Picnikillä.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Työpäivä

16.2.2009. Retki. Olimme töissä lasten kanssa retkellä. Lapset saivat laskea mäkeä ja lopuksi grillailimme makkarat ennen takaisin päiväkodille lähtöä. Sää oli mitä loistavin! Kuvat on otettu kännykameralla ja käsitelty Picnikillä.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Kirjoituspöytä

15.2.2009. Kirjoituspöytä. Tänään olen hieman asetellut askartelutarvikkeita laatikoista esille. Että jos sitä pääsisi taas ruotuun näidenkin asioiden kanssa...=)

lauantai 14. helmikuuta 2009

Hyvää Ystävänpäivää!=)

14.2.2009. Ystävänpäivä. Toivottavasti kaikki saavat paljon konvehteja...!=) Itse sain muutaman kortin, kiitos niistä!=)

perjantai 13. helmikuuta 2009

Arjen ilot ja surut

11.2.2009. Uusi kanssaeläjä. Katselin aamusta parvekkeen ikkunasta, kuinka pieni orava hyppi takapihan kuusessa. Se tosin lähti karkuun kun olisin ottanut siitä kuvan. Siksi kuva on hieman sumea, mutta pienen hahmon erottanee silti kuvan keskeltä...=)


12.2.2009. Aamupalaa omassa kodissa. Tuijotellessa muumimukiani, tajusin potevani halipulaa... Eräältä tietyltä suunnalta, sillä muutoinhan lapset tulevat halaamaan töissä joka päivä. Olen jotenkin aina ollut sitä mieltä, ettei ihmisiä koskaan halata liikaa...!

13.2.2009. 13.päivä perjantai. Huih! Joku soitti heti aamusta tuntemattomalla nrolla eikä sanonut mitään kun vastasin. Pöh! Ystävien aiemmin tuomat kukat kuitenkin piristävät aamua kummasti!

EDIT klo9.20: Pieni kanssaeläjä tuli tänään tervehtimään ihan parvekkeelle asti. Kuvan otin ikkunan läpi, onneksi kamera sattui olemaan juuri vieressä, etten pelästyttänyt pientä liikkeilläni.


Kuvia on muokkailtu Picnikillä.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Arkea muuton seassa

7.2.2009. Lauantai-ilta. Hyvä ystäväni oli kylässä auttamassa tavaroiden rahtaamisessa asunnosta toiseen. Pitihän sitä pientä tankkaustakin sitten tehdä välillä.=) Kiitos avusta!=)



8.2.2009. Huonekalujen muuttopäivä. Suurimmat huonekalut olen nyt asuntoon saanut ja se alkaa jopa muistuttamaan kotia. Kiitos kaunis kantajille!



9.2.2009. Työpäivä. Olimme lasten kanssa luistelemassa kun oli näin kaunis keli sateisen sunnuntain jälkeen. Tämä kuva on otettu kännykkäkameralla.



10.2.2009. Vapaapäivä. Ystävät olivat pienokaistensa kanssa kylässä. Me aikuiset herkuttelimme laskiaispullilla ja sain uuteen kotiin/ystävänpäivä -kukkasetkin! Oli mukavaa taas nähdä pitkästä aikaa!=)



Sain netin yllättävän nopeasti toimintaan, joten olen taas sähköpostin tavoitettavissa!

perjantai 6. helmikuuta 2009

Muutoa pitkin viikkoa

2.2.2009. Keittiön uusi look. Pitihän näistäkin kuva ottaa, kun niistä aiemmin mainitsin...=)



3.2.2009. Talvimaisemaa. Tämä on vielä "vanhan" kodin pihasta. Ihanan paljon lunta!



4.2.2009. Jälkiä lumessa. On tainnut tuo kanssaeläjä, Sohvi temmeltää lumessa...!



5.2.2009. Iltacapputchino ja torttua. Tortut kärsivät hieman kuljetuksessa. Äitini oli apuna lattianvahauksissa ja muussa siivouksessa uudessa kodissa. Kiitos avusta!=)



6.2.2009. Vapaapäivä. Pakkailua ja tavaroiden kuljetusta tiedossa. Uuden sängynkin saanen tänään.=)



Voipi olla, että vaikka ystävänpäivä lähestyy, jäävät kortit tällä kertaa lähettämättä. Ei kerta kaikkiaan ole ehtinyt askartelemaan tämän hässäkän ja arjen keskellä! Sitä paitsi kaikki askarteluvälineet ovat pakattuna laatikoissa... Ja tätä blogia päivittelen varmaan kerran, kaksi viikossa kun ei vielä ole tuota omaa nettiä.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Paluu arkeen

30.1.2009. Osoite muuttuu. Näitä kirjoittelin vikana saikkupäivänä. Olo alkaa olemaan jo työkykyinen.



31.1.2009. Avaimet. Tänään sain avaimet uuteen kotiin, joten pitihän siellä heti käydä siivoilemassa ja keittiönhyllyt saivat uuden lookin hyllypapereista.



1.2.2009. Siivoilua ja pakkausta. Kirjoituspöytäni ei ole varmaan ikinä ollut näin siisti. Tosin se lienee väliaikaista, koska kukaan ei jaksaisi varmasti sitä täytenä kantaa...=D